tiistai 22. marraskuuta 2011

Lauran korttihaaste #10

Tällä kertaa Laura olikin tehnyt meille
kivan luonnoksen.



Taitas olla jo riittävästi joulukortteja, mutta
jotenkin olen jämähtänyt tekemään niitä.
No jääpähän ensi vuodeksi jo valmiita.




--------------------------------------------------------

Viime perjantai menikin sitten Tampesterissa
Kädentaidot tapahtumassa. Ostokset kortteiluun
oli suht hillityt, niitä en lähde nyt esittelemään.
Lisäksi mukaan tarttui jälleen
kerran pari lankakerää ja muutama
joululahjakin eksyi kassiin, tosin toinen tarvitsee
puikkojen heilutusta...
Paljon tuli nähtyä blogituttuja mm. Jehko, Jahnukainen,
Maaret, Minna, Taina, Katjuska, Riina, Tintti, Pihku,
Maila, Taava ja Lumituulia

Kiitokset matkaseurasta MinnaH ja Marika.
Mukavaa oli vaikka joltain kuulema jäi omat jalat
Tampereelle =D

11 kommenttia:

  1. Kaunis ja tunnelmallinen joulukortti! Ihanat värit!:)

    VastaaPoista
  2. Kyllä on taas komea kortti! Ei voi kuin ihastella :o) !

    VastaaPoista
  3. Niiin kaunis kortti. Värimaailma on minun makuuni. Kuva ja kukat kauniit. Ja paperit myös nätit. Oikein ihastuttava kokonaisuus.

    Juu, ja kiitos, kun huomautit P*skiksen yllärivoitosta. En lukenutkaan koko postausta ja niin jäi itseltä huomaamatta.

    VastaaPoista
  4. Tosi kaunis ja tyylikäs kortti!

    Kiitos, kun osallistuit haasteeseen! Laura

    VastaaPoista
  5. Tosi kaunis. Ihanat värisävyt.

    VastaaPoista
  6. Ihana joulukortti, ja kauniisti sopivat nuo sävyt toisiinsa!

    VastaaPoista
  7. Aivan ihastuttava kortti, jossa kaunis värimaailma ja hienot materiaalit. (Ostin saman paperikon T:reelta ;-))

    VastaaPoista
  8. Kaunista. Mikä ihastuttava väri yhdistelmä, siitä pidän kovasti.

    VastaaPoista
  9. Ihanat värit, kivasti käy nuo pienet kukat yksiin taustapaperin kanssa.

    VastaaPoista