sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Korttitalkoot syksy 2011

Tintti, Pihku ja Riina järjestivät
koko viikonlopun kestävät korttitalkoot.
Olin tylsä ja kävin vain "piipahtamassa"
eilen. Hienot puitteet ja aivan mahtavat
tarjoilut. Ja tietenkin kertakaikkisen
hauskaa ja hyvää seuraa. Kiva päivä
ja varmaan myös koko viikonloppu.

Saatiin ihan ensimmäiseksi paperikassi,
joka sisälsi seuraavia materiaaleja:



Harmitti kun jäi kamera kotiin. Näistä pöntöistä
tehtiin toinen toistaan ihanampia ja myöskin
kivan erilaisia ratkaisuja. Oma pönttö vielä
kuvan mukaisessa vaiheessa, mutta kyllä minä
sen vielä kasaan.



Kauniita kehyksiäkin valmistui eilisen aikana.

Kassista löytyi myöskin vihkonen, joka sisälsi
erilaisia luonnoksia. Niistä sain kaksi korttia
valmiiksi.






Korttien välissä koristelin laatikkoaihion,
joka meille annettiin haasteeksi aamupäivän
aikana.



Kun olin lähdössä, jaettiin seuraavan haasteen
materiaalit. Minäkin sain oman pussini ja
lupasin tehdä kortin kotona.

Pussin sisältö näytti tältä:



Ja ohjeena oli ettei saanut käyttää valmiita
kuviopapereita, vaan ne piti tehdä itse annetuista
papereista käyttäen Impression Obsession
isoja taustaleimoja. Lisäksi annettiin 4 leimasin
vaihtoehtoa, joista piti valita kuva korttiin.
Itselläni on kolme noita taustaleimoja ja löytyy
myös yksi annetuista neljästä leimastakin.



Tänään väkertelin näistä kortin. Taustassa käytetty
kahta erilaista taustaleimaa.



Kiitokset vielä kerran talkooväelle mahtavista
järjestelyistä ja kivoista haasteista.
Maissille kiitokset mukavasta askarteluseurasta
samassa pöydässä.

Kameroitakin näin joillakin mukana,
joten mielenkiinnolla odottelen
blogipäivityksiä.

9 kommenttia:

  1. Ah, niin ihania tuotoksia nämä! Tuo rasia on kyllä eityisen kaunis. Kiva tuo viimeinenkin korttisi. Kiva, että ehdeit poikkeamaan, oli mukava rupatella taas.

    VastaaPoista
  2. Voi miten kivoja juttuja olettekaan puuhailleet siellä!!!Varmasti on ollut ihana viikonloppu.Olisimpa saanut olla mukana:)

    VastaaPoista
  3. Kauniita askarteluja olet tehnyt!!! Mulla kanssa oli sama idea, minkä olit toteuttanut, eli leimata kaksi taustaleimasinta päällekkäin. Muutin kuitenkin suunnitelmia mennessäni : )

    Meillä on todella kiireinen viikko tiedossa, joten en tiedä milloin ehdin postailla. Kuvia tapahtumasta kyllä on kamerassa, askartelut vielä kuvaamatta.

    VastaaPoista
  4. Kortistasi tuli kaunis. Kiva kun ehdit paikalle edes päiväseltään.

    VastaaPoista
  5. Voi että vaikutti tosi kivalta tapaamiselta! Tuo vihertävä enkelikortti on erityisen upea!

    VastaaPoista
  6. Mukava kun tulit päiväksi sentään :)
    Kaunis kortti, tykkään.

    VastaaPoista
  7. Voi vitsit, kaikki tuotoksesi ovat niin kauniita! Mä niin tykkään noista ruskean sävyistä.
    Kiva oli nähdä ja lauantaina taas näkyillään! Pitääpi pistää jätskikiitokset kiertoon sillä oli serkkuflikan tuomaa;).

    VastaaPoista
  8. Kivoja juttuja tuollaiset tapaamiset. Olet saanut aikaan ihania askarteluja.

    VastaaPoista