torstai 29. huhtikuuta 2010

Kortit samoista materiaaleista

Siitä saakka, kun Kirsikan järjestämä
Kortit samoista materiaaleista rinki oli kiertänyt,
olen miettinyt, että järjestäisin tämän lystin jossain
vaiheessa myös itse. Aika on vaan kulunut ja kulunut,
enkä tätä ole saanut aikaiseksi, kuin vasta nyt.
Eli olisiko halukkaita osallistujia vielä ennen kesää?
Tässä vähän ohjeistusta:
Otan itseni lisäksi kolme ( 3 ) muuta osallistujaa mukaan.
Jokainen lähettää vuorollaan ( lähetyspäivä maanantai )
identtiset kuoret muille osallistujille
ja jemmaa tietysti myös itselleen samaiset materiaalit.
Aikaa korttien tekoon olisi seuraavaan maanantaihin
ja silloin viimeistään kortti esille omaan
blogiin ja mielellään linkitystä myös muiden osallistujien blogeihin.
Kuoren tulisi sisältää vähintään kaksi leimakuvaa
( toinen mahdollista väritysharjoittelua varten ),
papereita, koristeita ( kukkia, timangeja, nauhoja yms. )
ja korteissa pitäisi käyttää mahdollisimman paljon
juuri näitä materiaaleja.
Korttipohjaa ei tarvitse lähettää, sen jokainen käyttää omista varastoistaan.
Ylijääneitä materiaaleja ei tarvitse palauttaa.
Ilmottautuminen kommentilla ja jos olet
kolmen ensimmäisen kommentoijan joukossa,
laita yhteystietosi minulle sähköpostilla.
Välitän osoitteet viimeistään oman materiaalilähetykseni jälkeen.
Jos saadaan porukka kasaan 3.5 mennessä, laitan omat kuoreni liikenteeseen.
EDIT: TÄYNNÄ. ILMOTTAUTUNEITA TULI 4,
KOSKA KOMMENTIT NÄKYVÄT VASTA
HYVÄKSYNTÄNI JÄLKEEN. VIIDELLE ON
KUITENKIN HANKALAMPAA KASATA
MATERIAALIA JA TÄSTÄ ASIASTA KESKUSTELIN
( TEKSTIVIESTITTELIN ) SARONIN KANSSA JA
HÄN LUOPUI PAIKASTAAN...
JOTEN OSALLITUJAT OVAT:
1. Apris
2. AN
Pidetään tämä myös materiaalien lähetys-
järjestyksenä.

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

I love ProMarkers #12

It's time for sketch in this week's challenge


And here is my card:


Used colours:
blush, dusky pink, pastel pink,
antique pink, fuchsia pink, gold,
marsh green, tan, cinnamon and caramel.

P*skarteluhaaste #37

Suora lainaus haasteblogista:
"Maisema/tausta
leimakuvalle
Tällä viikolla haluaisimme siis nähdä leimakuvat
osana jonkinlaista taustaa -
toteutuksessa ja tekniikassa
rajana on vain mielikuvistus! :) "
Toivottavasti ymmärsin tehtävän annon oikein:


Maskasin ruusun ja yleensä taustana
käytettävän tekstileimasimen.
Suht simppeli linja tässä kortissa.

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Passion for ProMarkers week 49

This week there was three things to follow:
sketch, hand made flowers and colouring with
promarkers.

Tällä viikolla vuorossa pienen tauon jälkeen
luonnos, jonka pohjalta tehdystä kortista
pitäisi löytyä itse tehtyjä kukkia ja väritys
tietysti promarkereilla.

Sketch:



And my card:


Villakeijun kortteiluhaaste #14

Tällä kertaa Villakeijun kortteiluhaasteessa
oli valittavana kaksi eri luonnosta: joko tai,
tai sitten vaikka molemmista.

Minä valitsin tämän:



Ihan pikkiriikkisin muutoksin tein korttini
ihanan siniselle helmiäiskorttipohjalle.
Kaaret eivät ole ihan mallin mukaiset ja
rusetit piti vaihtaa pieniin retrokukkiin ja
" timangeihin", nauha olisi hukkunut rusettien
alle :)
Kuva oli väritettynä valmiiksi, siitä siis muutkin
värit korttiin.


maanantai 26. huhtikuuta 2010

Arvontavoitto...


Perjantai aamuna löysin sähköpostistani
todella miellyttävän yllätyksen:
ilmoituksen Korttikellarin bloginamun arvonnan voitosta.
Tänään kävin hakemassa painavan paketin
postista ja paketin sisältö oli niin runsas, että
oli pakko kuvata kahdessa osassa.


Kiitos vielä kerran Sinikka :D

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Magnolia haaste #13

Tämän viikon haaste oli sanallinen:

pinkki ja musta

eli näitä värejä pitäisi kortista löytyä.



Sain vihdosta viimein siivottua askarteluhuoneenkin.
Alkoi olla sietämätön sekamelksa,
pussia ja nyssykkää siellä täällä
enkä meinannut enää mahtua itse huoneeseen.

Sivuun laitoin vanhoja askartelulehtiä
ja laitan ne jossain vaiheessa Askartelukirppikselle
myyntiin.

perjantai 23. huhtikuuta 2010

P*skarteluhaaste #36

Tällä viikolla tuotoksessa leimakuva
ei saa olla hallitsevana elementtinä.

Eli haaste kuuluu
EI LEIMAKUVAA

Otin pitkästä aikaa käyttöön vellumit, jota
perhosessa sekä taustassa. Lisäksi löytyy
ääriviivatarroja ja vähän kukkia.


I love ProMarkers #11

This week's challenge was:
Black and White + 1 other colour.

Tämän viikon haaste kuuluu:
musta ja valkoinen + 1 muu väri.

My other colour is blue.

Valitsin muuksi väriksi sinisen.


torstai 22. huhtikuuta 2010

ETSINTÄKUULUTUS

Vielä odotellaan kesää ja minulla pyörii
jo talviset kortti-ideat päässä :)
Sain mielestäni kertakaikkisen loistava idean
korttiin, mutta siihen tarvitsisin joko hiihtävää
Edwiniä tai hiihtävää Tildaa, molemmatkin käy.

Löytyisikö teiltä joltain ko. leimasimet / jompi kumpi?
Ja olisitko halukas tekemään esim. vaihtoa siitä?
Laittele sähköpostia niin sovitaan asioista.

Tässä vielä kuvat leimasimista:



Kiitokset!

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Tiffanytöitä

Tämä perhonen oli tämän vuoden toinen isompi
valmistunut työ.
Muokattu renkaassa olleesta " puolikkaasta "
perhosesta. Tulihan siitä aika iso ja siivet on lujilla.
Siksi laitoin koukut ketjua varten hieman vinoon.

Kuvasin myös toisen ryhmän lasitaidetta ja
julkaisuluvan sain todella upeaan kotkaan,
mutta en saa sitä nyt jostain syystä lisättyä
tähän postaukseen. No ehkä julkaisen sen myöhemmin.

Edit: No nyt sain lisättyä tämän kotkan.
Eikö olekin upea!

Posliinin maalausta

Eilen ja sunnuntaina oli jälleen vuosittaisen
opiston kevätnäyttelyn aika.
Pääsin paikalle vasta eilen ja onneksi muistin
ottaa kameran mukaan vaikka se meinasinkin
unohtua ensin kotiin ja sitten autoon.
Tässä maalaamani kukko.
Pohjalla musta ja siihen päälle
maalattu polton jälken metallihohtovärejä.
Ja tähän maljakkoon maalasin ensin
purppuran pohjan ja polton jälkeen
sivelin pinnalle kultahuuhtelun ja kiepsautin
ympärille elmukelmun. Sen sisällä
maljakko saikin olla viikon ennen polttoa.
Tulee kivoja ja ennalta arvaamattomia kuvioita.
Seuraavat kolme kuvaa on meidän maalauspiiriläisten
töitä. Näiden kuvien julkaisemiseen olen kysynyt ja
saanut luvan:
Ja tässä myöskin kolme kuvaa saman opiston
mutta eri ryhmän töistä.
Näidenkin julkaisemiseen kysytty ja saatu lupa.
Kiitos :)


Magnolia haaste #12

Tässä tämän kertainen luonnos:


Ja tässä oma korttini. Vihreällä sävyllä mennään.

Villakeijun kortteiluhaaste #13

Tämän kertainen haaste kuuluu:
" Tee äitienpäiväkortti, joka on jonkin
muotoinen esim. kukan, kukkaruukun tms. "

Minä en sitä hienoa taiteltua kukkaruukkua
ole vielä kokeillut, mutta tein toisenlaisen
kukkaruukun:

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

P*skarteluhaaste #35

Tällä kerralla taas kierrätystä kehiin.
Tykkään näistä haasteista.

Eilisen Riihimäen tapaamisen innoittamina
jatkettiin Serin kanssa vielä tänään heti
aamutuimaan ( hyvä että silmät saatiin auki )
askartelua. Sen tuokion...jos nyt viittä tuntia voi
sanoa tuokioksi, sain valmiiksi vihdoin
kortin tähän haasteeseen.

Sinisillä sävyillä mennään:

Kierrätettyä on sininen taustapaperi, joka on
eräästä vanhasta raportista välilehti, hopea-sinisävyinen
paperi, joka on paperipussista, jossa sain lahjakortin ja kukat
olen leikannut liikelahjaluettelosta kohdasta T-paidat :)
Niin ja isoimman kukan alla oleva nauha on myös siitä
paperisesta pussista.

Olipas mukava viikonloppu

Perjantaina lähdettiin työkavereiden ja avecien kanssa
Tampereelle syömään ja teatteriin.
Alkujaan meidän piti mennä katsomaan
Kahden herran palvelijaa
mutta tuhkapilvi oli estänyt yhden näytteilijän
paluun Euroopasta koto Suomeen ja ko. näytös
peruuntui.
Sen sijaan katsoimme monologin Luolamies ja voi
jösses sentään kun sitä seuratessa sai nauraa
vatsalihaksensa kipeiksi. Todella hauska ja
suositeltava kokemus.
Ja kyllä sieltä valitettavasti se totuus kapsahti
omaankin nilkkaan, mitä tulee keräilyyn...
ei tarvitse kun pikaisesti kurkata askarteluhuoneeseeni :)

Kotona kävin nukkumassa ja lauantaina lähdin hieman
ennen aamu kahdeksaa ajelemaan kohti Riihimäkeä ja
Karitan järjestämää askartelutapaamista.
Matkan varrella heitin yökylä- ( yksi pieni lentolaukku,
kun askartelutapaamiseen takapenkillä kulki 5 erikokoista kassia... )
tarvikkeet Serille ja jatkettiin Riksuun hänen autollaan.

Tässä muutama yleiskuva tapaamisesta:








Karita oli järjestänyt leikkimielisen haastekilpailun,
jotta tapaaminen ei menisi vallan leimailuksi yms.
ja aika moni taisikin saada joko kortin tai skräppisivun
aikaiseksi. Valmiit tuotokset laitettiin esille ja niistä
äänestettiin voittajat.

Tässä hieman heikkolaatuiset kuvat korttipöydästä,
ei taida olla vielä ihan kaikki kortit tässä vaiheessa
pöydällä. Valitettavasti skräppisivut jäi kuvaamatta.
Maaretin sivuilta löytyy luonnosmalli.



Tässä vielä oma korttini.


Oli todella mukava tapaaminen ja aika kului kuin
siivillä. Kiitos Karita ja apulaiset järjestlelyistä.
Samassa pöydässä olleille askartelijoille kiitos
mukavasta seurasta ja Serille iso kiitos vieraanvaraisuudesta.
Lisää kuvia näyttäisi olevan ainakin:
Maaretin, Jehkon, Taavan, Maijun ja Karitan sivuilla.

tiistai 13. huhtikuuta 2010

Passion for ProMarkers week 47

After a little break I take part to
this challenge.
This week's theme is:
make your backround only using
your promarkers.

Pienen tauon jälkeen tämän haasteen
kimppuun. Tällä viikolla teemana:
tee korttiisi tausta promarkereilla.

I have made simple backround with three ProMarkers.

Tein aika simppelin taustan kolmella eri värillä.


maanantai 12. huhtikuuta 2010

3D-ruusu

Innostuin leikkelemään muutamia perinteisiä
3D-kuvia ja yhtenä niistä tämä ihastuttava ruusu.
Kuva itsessään on mielestäni jo tarpeeksi näyttävä,
joten vain Marthan boordileikkurilla koristeltu
helmiäiskartonki korttipohjan päälle,
teksti ja numerot ääriviivatarroja, kuva päälle
ja valmista on. Sisälle pitänee keksiä / löytää vielä
joku kaunis ja sopiva runo.



sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Magnolia haaste #11

Tälläkin viikolla vuorossa luonnos ja
sen näet täältä.

Löysin valmiiksi väritetyn kuvan ja
sen ympärille lähdin etsimään papereita.
Ruskea sävyistä taas vaihteeksi.
"Pylväät" on tapettia.



lauantai 10. huhtikuuta 2010

P*skarteluhaaste #34

Tällä kerralla kortti kasataan reseptillä

2 haaraniittiä
2 nauhaa
2 taustapaperia

Nämä sanalliset haasteet on tosi mukavia,
kiva nähdä minkälaisia tuotoksia osallistujilta
syntyy.
Omani on violetti painotteinen 3D-kortti.


keskiviikko 7. huhtikuuta 2010

Magnolia haaste #10

Magnolia haasteessa vuorossa luonnos, joka
löytyy täältä.

Mielenkiintoinen ja kiva malli, joka aiheutti taas päänvaivaa
mittasuhteilla, jotka ei vaan näköjään ole
meikäläisen hallussa :)
Ei tästä nyt tullut ihan sellainen kun suunnittelin,
mutta tällä mennään.


Villakeijun kortteiluhaaste #12

Villakeijun kortteiluhaasteessa oli vuorossa
mielenkiintoinen luonnos:




Tein korttini pohjaan, jonka koko on 15 x 15 cm.
Runo on peräisin värssykirjasta.


maanantai 5. huhtikuuta 2010

P*skarteluhaaste #33

Nyt vuorossa värihaaste:

Ruskea ja Vihreä

Viime hetkillä mukaan. Oli sentään hieman
tarvikkeita matkalla mukana ja sain
yhden kortin aikaiseksi...

Tässä minun näkemykseni kortista, jossa
ruskea ja vihreä hallitsevat:



Pääsiäinen takanapäin


Melkein ehti tulla vieroitusoireita...
olin pitkän ( kiirastorstailla pidennetyn )
pääsiäis viikonlopun kotopuolessa
vanhempieni "riesana" ja tietsikan ulottumattomissa.
Pari postausta laitoin ajastuksella, jotta ei
vallan jää blogi päivittymättä.
Pääsiäinen sujui mukavissa merkeissä:
vietettiin kummitytön synttäreitä ja kävin
tapaamassa pitkäaikaisinta ystävääni, kun
hänkin oli kotomaisemissa. Kerrankin satuttiin
samaan aikaan maisemiin...

Kelikin suosi sen verran, että parina päivänä
päästiin kävelylenkille ja toisen reitin varrelta
on nämä pari kuvaa toisiinsa kietoutuneista puista.

Hauskoja.




sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

Kortti kummitytölle

Tein kummitytöllemme tällaisen

ruskeasävyisen 3D-kortin, hän

pitää näistä enemmän kuin leimatuista.

Tai näin on ainakin aiemmin ollut...:)




perjantai 2. huhtikuuta 2010

Tuunattu rasia


Tässä eräänä päivänä päätin kokeilla
hieman isomman rasian tuunaamista.
Alkuperäisestä suklaarasiasta jäi kuva ottamatta...
Mutta tämmöinen tästä tuli.
Kaipaisko kansi vielä jotain?