Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaalevykortti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaalevykortti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 4. huhtikuuta 2016

Onnittelut kummitytölle


Vastahan minä sinua
sylissäni pidin ristiäisissä.
(liikuttuu)



Ja minähän en itse ole
vanhentunut yhtään...
en ainakaan myönnä sitä =D


keskiviikko 24. helmikuuta 2016

Suklaalevykortti


Kaverini pyysi tekemään
siskolleen suklaalevykortin.

Ja sellaisenhan minä tein,
toinen tällainen vasta.

Huumorikuva ja värimaailma
olivat annettuina aiheina:




tiistai 3. maaliskuuta 2015

Kortit samoista materiaaleista 4/4


Viimeiset materiaalit odottivat
postilaatikossa, kun kotiuduimme
etelän lämmöstä.
Sari olikin kerännyt todella erilaisen
aiheen ympärille materiaaleja:


Eli suklaakorttia pukkasi.
Näitä en ole aiemmin tehnyt,
mutta ajatuksissa on ollut monesti.
Innoissani lähdin korttia kasaamaan,
mutta sepä ei mennyt niinkuin Strömssöössä.
Ihan en ole nyt tyytyväinen tekleeseeni,
liian aikaisin lähdin papereita silppuamaan.
 

 
Kannesta tuli kovin simppeli, mutta
se on kuitenkin ehkä paras osa
silti tätä korttia.
Käyhän kurkkaamassa myös Tiinun ja Macan
suklaakortit, itse pitää hankkia
levy kun seuraavan kerran käyn
kaupassa.
Tämä rinki tuli näin tiensä päähän, mutta
ei hätiä mitiä, uudesta ringistä on saman
porukan kanssa sovittu ja se alkaa
heti, kun saan vaan mietittyä materiaalit.