Minulla tuntuu olevan jotenkin
sininen kausi näissä joulukorteissani.
Onneksi joulukorttiringissä tulee
ns. perinteisiä joulun värejä
eli punaista ja vihreää.
Tässä kuitenkin lokakuun
joulukorttini:
Molempia tein 2 kappaletta.
Ja ensimmäistä kertaa käytin
tuota stanssiakin, vaikka on
tainnut olla omistuksessa pian kaksi
vuotta.
Ja haasteenihan jatkuu vielä kahden
kuukauden ajan, joten vielä ehdit
osallistua vaikka vain sillä yhdellä
ainokaisella yksittäisten osallistujien arvontaan.
Tarkempia ohjeita voit käydä
Niin ja tämän kuun aiheena voisi
olla lumihiutaleet ja / tai tähdet.