Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kukkia. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. huhtikuuta 2014

Villakeijun kortteiluhaaste 4/2014


Takana aivan mahtavan upea
viikonloppu
Orimattilan Askartelutreffeillä.
Kiitos Taava ja apulaiset
järjestelyistä ja kaikille
kiitokset seurasta ja ideoista
ja ja sanat eivät riitä kertomaan :)

Jotain sain aikaiseksikin ja tässä
yksi kahdeksasta valmistuneesta
kortista.


Ruusut stanssattu Penny Blackin stanssilla 
(kiitos Mervi lainasta) 
valkoisesta kartongista 
Riihimäen tapaamisessa.
Nyt suihkin niihin vähän mistejä
ja asettelin mustalle taustalle.
 
Kortilla osallistun Villakeijun
kortteiluhaasteeseen, jossa huudellaan
värien perään. 

-----------------------------------------------------------------------

Sunnuntaina tein minäkin kukan,
jonka voi laittaa joko rintapieleen
tai hiuksiin.


 
 

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kortiston haaste #27


On jäänyt muutama haaste väliin,
mutta nyt ehdin onneksi osallistua.
Aiheena kuvioleikkuri.

Kaivelin eilen aiemmin leikattuja
kuvioita ja löysinkin muutaman
sopivan.


Ihana Maribel saatu vaihtarina Ritvalta.
Taustapaperissa oli niin kaunis
kuvio, etten raaskinut peittää sitä.
Ehkä tuohon voisi kuitenkin vielä
jotain lisätä.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kortiston haaste #12


Pienen tauon jälkeen ehdin tekemään
Kortiston haasteeseen kortin.
Tällä kerralla aiheena
Tee se itse kukka.

Minä tänään sähkökatkojen
välissä värkkäilin ensin kukan
ja koska siitä tuli punainen,
päätinkin tehdä "pitkästä" aikaa
joulukortin. Kovin tuli simppeli,
mutta sellainenhan minäkin olen =D


keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Omenan kukkia ja haastetta


EDIT: TÄSSÄ POSTAUKSESSA MUKANA 
OLLUT HAASTEARVONTA ON PÄÄTTYNYT.
KOSKA SE EI INNOSTANUT KUIN KAHTA,
EN JÄRJESTÄ ARVONTAA VAAN LÄHETÄN
MOLEMMILLE PIENEN JA TÄSMÄLLEEN 
SAMANLAISEN PALKINNON. LOREAL BLONDIN KORTTI
TULI LIVENÄ POSTISSA :)

Nyt on kortteilut vähän jäissä.
Olen yrittänyt saada järjestystä askarteluhuoneeseen
ja pihahommeleita tehnyt sen minkä selkä on antanut
myöden.

Eilen innostuin kuvailemaan omenapuita, kun ovat
niin ihanassa kukassa ja se kun yleensä kestää vain hetken.




Kuvasin myös omenapuunoksalla ruukussa roikkuvan
ihanan keltaisen orvokin.
Ja tästä pääsen haasteeseen.
Annan luvan käyttää tätä alla olevaa kuvaa ja
haastan sinut tekemään siitä kortin (normi tai digi).
Osallistua voit 17.6.2012 klo. 10:00 mennessä.
Osallistujien kesken arvon pienen palkinnon.


Kiva jos mainostat blogissasi, mutta mainostamattomuus
ei ole este arvontaan :)

perjantai 24. joulukuuta 2010

HYVÄÄ JOULUA



Oikein Hyvää Joulua!

sunnuntai 19. joulukuuta 2010

Pajan Art #71

Ihka ensimmäistä kertaa osallistun
Pajan Art- haasteeseen.

Aiheena LUMI ja JÄÄ
ja A kohdassa kehotetaan
tekemään jotain muuta kuin kortti
annetusta aiheesta.

Nyt kun kerran pakkanen nurkissa
paukkuu ja olen törmäillyt blogeissa
mitä ihanimpiin jäätöihin, päätin
minäkin jäädytellä tulppaaneita
maitotölkkeihin.
Pikkasenhan jää oli pullistellut ulos
tölkeistä ja vähän halkeillutkin, mutta
ihan nätithän noista tuli ja pystyssäkin
pysyvät =D



tiistai 25. toukokuuta 2010

Passion for ProMarkers week 53

First of all: Happy Birthday to 1 year old
challenge blog :)
This week's challenge is easy peasy:
" anything goes "
You can make absolutely anything
you like as long as you use your ProMarkers.

There is also amazing prizes.

Here is my pink card:







Used colours:
blush, ivory, pastel pink, dusky pink,
dusky rose, cacktail pink, antique pink,
sandstone, caramel and cinnamon.

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kukkiva omenapuu...

Tänään oli illalla vesisade, mutta
päätin kuistilla käydessäni kuitenkin
kuvata siinä edessä olevan omenapuun
kukkia. Pian kukkien terälehdet ovat kuitenkin
kuin lumi valkoisena maassa, niin hauraita
ovat.





Ja kyseinen omenapuu näkyy näin hienosti
askarteluhuoneen ikkunasta, huokaus.


tiistai 4. elokuuta 2009

Kukkien väkerrystä

Tein aiemmin Stamparticin sivuilla
olleista kukista sen ensimmäisen ja
tänään päätin kokeilla paria muutakin.
Tässä aikaansaannokseni:

Tuohon siniseen en ole ihan tyytyväinen,
mutta tämä olikin vasta ensimmäinen kokeilu.
Toinen kukka miellyttää enemmän omaa
silmää. Pienempi retrokukka on sellaisesta
nauhasta, missä on kolmea eri metalli-
hohtoista väriä.
Vielä olisi tuo " kerroskukka " tehtävä,
mutta en omista VIELÄ kaksipuoleista
paperia...