Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kraftin' Kimmie. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kraftin' Kimmie. Näytä kaikki tekstit

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Marilyn jälleen


Näin jossain sarjassa, olisikohan
ollut Emmerdale, aika kivan
simppelin taulun ja siitä syntyi
ajatus itse tehtyyn taustaan.

Tuossa sitä tein pikkuhiljaa, annoin
siis musteiden välillä kuivua ihan
rauhassa ja eilen täräytin 
kortiksi:


Nyt oli taas hukassa hiukan
isompi onnea teksti...
Ja kultaista kohojauhetta olisi
voinut ehkä embossata antamaan
tekstuuria, mutta mennään nyt tällä.
 

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Marilyn, Marilyn


Täältä jääneistä materiaaleista
tein toisenkin kortin:


Vielä jäi stanssattu kiekura sekä
vihreä paperi käyttämättä.
Kuva kiinnitetty 3D-tarroilla.

keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Kortit samoista materiaaleista 2 4/4


Näin on jälleen kerran tullut
yksi rinki tiensä päähän, kun
Sarilta tuli maanantaina viimeiset
materiaalit:


Siilit ylimääräisenä yllärinä :)
Kuva mitä miellyttävin väritettävä
ja pitkästä aikaa väritin promarkereilla.
Pidin korttini aika simppelinä,
mutta aion värittää loputkin
kuvat ja tehdä niistä jossain
vaiheessa kortit.
Sari saatekirjeessään vihjaisi
eräästä tekstileimasta ja sepä sattui
löytymään omista varastoistani,
joten teksti siitä sitten:
 Mukana ringissä olivat myös Tiinu ja Maca,
kiitokset vaan teille kaikille tasapuolisesti.
Eiköhän taas törmäillä näissä merkeissä.

Osallistun tällä kortilla tämän viikon
aprillipäivän kunniaksi on aihe vapaa.

keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kortit samoista materiaaleista by Apris 4/4

Ja näin, jälleen kuukausi takana korttirinkeilyä.
Vikan kuoren lähetti Granne ja sisältä paljastuikin
mielenkiintoisia, mutta nyt minulle aika haastavia
materiaaleja:



Kyllä näitä materiaaleja pyörittelinkin, mutta
lopputulos suht yksinkertainen. Nyt jäi harmittavan
paljon materiaaleja käyttämättä, mutta
ehkäpä sitä sais joskus toisenkin kortin aikaiseksi.



Mukana myös Mervi sekä Lumituulia.
Kiitokset kun lähditte mukaan rinkiin. Tämä oli
taas tosi hauskaa ja ihanan erilaisia kortteja
tehtiin.

Huih, mittarissa -20 °C, hrrrrr.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Arkkikaupan haaste #24

Tämän kertaisessa haasteessa on aiheena
Kello / Aika

Nämä elementit jotenkin esillä askareessa.

Tein kortin miehelle, josta löytyy kello niin
leimattuna kuin haaraniitti-koristeenakin.
Lisäksi kuvan alta pilkottaa mainoksesta
leikkaamani kello.


lauantai 26. maaliskuuta 2011

Kortti 60 v miehelle

Tuntuu tänä vuonna olevan runsaasti
näitä pyöreitä synttäreitä.
Tässä kortti työkaverille.
Kortti tehty bingo haasteen jälkimainingeissa =D


perjantai 25. maaliskuuta 2011

BINGO! Haaste #4

Tykkään valtavasti näistä bingoruudukoista,
mutta käsiremontin takia pääsen vasta nyt
osallistumaan ensimmäisen kerran.

Ruudukon näet täältä.

Oma rivini on:
Pojalle / miehelle - Hopea - Kaksi väriä
Väreinä harmaa ja punainen

Kuva väritetty "yksikätisenä", aiemmin siis ;)



Leimat korteiksi

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

P*skarteluhaaste #72

Toivottavasti cuttlebug lasketaan leikkuriksi,
sillä leikkasin sillä tähden korttiini, jolla osallistun
tämän kertaiseen haasteeseen.
Ja aiheena resepti:
1 leikkuri, 1 tähti ja 2 nauhaa.

Ja näköjään samalla kuvalla mennään kuin
edellisellä osallistumiskerrallakin. Onneksi
sävyt ja ilmekin on hieman erilainen.



Paperit Rock Star- paperikosta.
Kuva väritetty ProMarkereilla.

lauantai 18. joulukuuta 2010

P*skarteluhaaste #70

Se on sitten

BINGO !



Enkä voi taaskaan olla sanomatta:
Nämä bingorivit on tooooosi kivoja.

Omaksi riviksi valikoitui ylin vaakarivi
ja tämmöinen kortti syntyi niillä aineksilla.



Kierrätystäkin olen kortissani toteuttanut, sillä
timangit ovat vanhoista farkuista.
Kuva väritetty promarkereilla,
tytsylle tuli turhan tunkkaisen
väriset sukkikset, mutta tästä otettiin
opiksi :)

Tämä myös Leimat korteiksi.