keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista

Oikein hyvää loppu vuotta.
Joulut vietetty ja uuden vuoden
raketteja odotellaan.
Hyvissä ajoissa ajattelin olla liikkeellä,
kun meinasin ehdottaa korttirinkiä samoista
materiaaleista ja nyt teemalla Ystävänpäivä.
Olisiko innostuneita osallistujia?
Jos päästään aloittamaan viimeistään viikolla 2,
ehtisimme tehdä ainakin neljä korttia ystävänpäiväksi.
Kolme ensimmäistä ilmoittautujaa otan
mukaan rinkiin. Ja ohjeet samat tutut.
Eli tismalleen samanlaiset
materiaalit kaikille osallistujille myös itselleen.
Ja sisältönä: vähintään kaksi leimakuvaa, papereita,
koristeita ( kukkia, nauhoja, timangeja jne. ).
Korttipohjan jokainen ottaa omista varastoista.
Viikko olisi taas aikaa askartaa.
Osallistujat materiaalien lähetysjärjestyksessä:
1. Apris
4. Sari

EDIT: Rinki on täynnä.

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

It's all about the Vintage #8

Tällä kertaa aiheena värihaaste
sininen, valkoinen ja kulta.

Tein ihka ensimmäisen helistinkorttini,
johon idean nappasin Taavalta. Kiitos tosi
kivasta ideasta.
Ja leimakuvan väri-idea on puolestaan
täältä :)



Tämän vuoden joulukorttini ovat jo punaisissa
kuorissa ja postissa, mutta onhan se joulu
toivottavasti ensi vuonnakin.
Kait sitä pikkuhiljaa pääsee irti näistä joulukorteista.


-----------------------------------------------------------

Tänään taitaa olla meteoriittisade, olen pihalla käydessäni
nähnyt jo neljä tähdenlentoa. Tätä ennen taisi olla vain
yksi plakkarissa. Toiveet kohdistettu samaan asiaan, mutta
sitähän ei saa kertoa :)
Edit: täältä löysin selityksen.

Lauran korttihaaste #13

Tällä kerralla inspiroidutaan kuvasta,
joka löytyy täältä.

Kaivelin eilen nauhalaatikkoani ja löysin
jo aikaa sitten ostettua leveää nauhaa
ja siitä se ajatus sitten lähti...



Leikkasin hieman korttipohjaa pienemmän
palan valkoista helmiäiskartonkia ja siihen teippasin
tuon leveän nauhan. Reunojen siistimiseen vähän
kultanauhaa, ääriviivateksti ja kukat yläkulmaan.
Nyt kun katson kuvaa koneella, olisi kukkia voinut
laittaa ehkä vastakkaiseen alakulmaan.
Mitä olet mieltä?

--------------------------------------------------------

Joulusiivoukset aloitettu ja selän ehdoilla mennään.
Eli ei ole vieläkään kunnossa.
Viime viikolla kävin mangneettikuvassa, josta
ahtaanpaikan kammoisena selvisin painikoimatta, eikä
tarvittu nuija nukutustakaan.
Tänään sain lausunnon, mutta enhän minä siitä mitään
ymmärtänyt. Ensi viikoksi on jo lääkäri varattuna.

Pääsen kuitenkin kulkemaan ja töissäkin olen ollut.
Täytyy vaan muistaa aika ajoin jaloitella, kun työni
on istuma painotteinen. Siksipä olen hieman kortteiluakin
rajoittanut ainakin arki-illoin.

Mutta tämän ei anneta häiritä ylihuomisia pikkujouluja =D
Lähdetään Yö-yhtyeen 30 v juhlaristeilylle.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

P*skarteluhaaste #120

Tämän viikkoisessa haasteessa haastetaan
käyttämään tarvikkeita varastojen kätköistä.
Mitä vanhempia tarvikkeita sen parempi.

Työkaveri odottaa vauvaa ja varauduin
tekemällä kortit sekä tyttö- että poikavauvalle.





Molemmissa vanhimpia hankintoja paperit
sekä tekstileimat, jotka taitavatkin olla
melkein niitä ensimmäisiäni.
Tuorein ostos taitaa olla pearl maker, mutta
niidenkin hankkimisesta on ainakin puoli vuotta.

lauantai 10. joulukuuta 2011

Kynttilälle kaveri

Tuunailin ensimmäisen kerran tällaisen
kolmion mallisen tulitikkuaskin.
Ostin näitä pari kappaletta Kädentaidot
tapahtumasta.
Tämän ajattelin lahjaksin tämän kanssa.





keskiviikko 7. joulukuuta 2011

Joulukortit samoista materiaaleista

Lumituulian ja minun korttirinki on tullut
ainakin toistaiseksi tiensä päähän.

Lumituulialta sain näin kivan sisältöisen kuoren:



Pari päivää sitten värkkäilin kortin, josta
tulikin kivan poikkeuksellisen värinen joulukortiksi.

Ja kaikki materiaalit tuli käytettyä, toinen isompi
timangi karkas johonkin pöydän sekamelskaan =D


tiistai 6. joulukuuta 2011

Kynttilänjalat


Enää puoli tuntia jäljellä tätä Itsenäisyyspäivää.
Sen kunniaksi saatiin Satakuntaankin jo vähän
lunta ja heti oli maisema ihan eri näköinen.

Meillä oli eilen posliinin maalausta ja sain
poltosta pari valmista työtä kotiin tuotavaksi.

Heti piti kokeilla miten kynttilät pysyvät pystyssä.



Eli kaksin kappalein kynttiläjalkoja.

lauantai 3. joulukuuta 2011

P*skarteluhaaste #119

Tämän kertaisen haasteen aiheena
pakettikortti

Tällaisen sain pari päivää sitten
aikaiseksi.



Käytin valmista tagipohjaa, jonka
"piilotin" nuottipaperin alle. Pala
revittyä aaltopahvia, jonka reunoja
suttailin Distress inkin Vintage photo
värillä sekä lumiaineella.
Valmiin enkelikuvan alle pala kullan
hohtoista kartonkia. Päätyihin pitsiä
ja nauhaa.

-------------------------------------------------

Mikä mahtaa olla tuo valoilmiö tuolla taivaalla?
Aurinkohan se on, kiva nähdä pitkästä aikaa.
Kävin jo pienellä kävelylenkillä nauttimassa
mitä mainioimmasta kelistä.

Lauran korttihaaste #11

Keittiöstä korttiin.

Tällä viikolla Laura haastoi käyttämään
jotain keittiöstä löytyvää töissämme.

Pitkään piti miettiä, kunnes löysin servetin,
jonka ympärille lähdin korttiani kokoamaan.



Taustalla servetti ( keittiön laatikosta ), joka kiinnitetty
korttipohjaan leveällä kaksipuoleisella teipillä.
3D-kuvan alla CD levy, jonka pinnalle liimasin
mannasuurimoita ( keittiön kaapista )
ja töpöttelin sitten kultamaalia.
Idean CD-lveyn käsittelyyn löysin täältä.
Kulmissa ääriviivatarrat.