Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortiston haaste. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kortiston haaste. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Joulukortit Tankun ringistä 3/4


Jösses kun aika taas rientää,
jo toiseksi viimeinen viikko menossa
Tankun alkuun laittamassa ringissä.

Tällä kertaa materiaalit tulivat Katjalta.
Ja ihanat olivatkin.


Eilen illalla tein kortin ja tällä kertaa
yritin käyttää mahdollisimman
paljon materiaaleja.


Osa materiaaleista kortin sisäsivulle.
 

Ja takakanteen folioteipistä 
stanssattu lumihiutaleboordi.

Käyttämättä jäivät kokonaisuudessaan
vain nuo pienet tagit.

Mukana myös Anna.

Osallistun kortillani Kortiston haasteeseen,
joka onkin viimeinen haaste. Valitettavasti.
Aihe vapaa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Kortiston haaste #38


Kortiston tämän kertaisessa haasteessa
pyydetään tekemään joulukortti.

No sehän passaa.
Käytin korttiin täältä jääneitä
materiaaleja. Ja niitä materiaaleja
jäi vieläkin käyttämättä.


Kortti kokoa 5 x 7"

Lisäksi kysyttiin, mihin aikaan vuodesta
aloitan joulukorttien teon?
Aiemmin aloitin syksyn tullen vastaamaan
haasteisiin joulukorteilla, mutta
nyt kahtena viime vuotena olen haastanut
itseni tekemään vähintäin 3 joulukorttia / kuukausi.
Eli heti tammikuussa on aloitettu.

Ja tämän kuukauden tavoitekin on täynnä.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Kortiston haaste #31


Tällä kertaa haastetyössä ei saa käyttää
liimaa. Teippiä siis kehiin.

Taisin edellisellä osallistumiskerrallakin
olla mukana tällä kuvalla, kun
on taas jäänyt parit haasteet
väliin.


Kukkiin meinasi ihan väkisin eksyä liimatippa,
mutta nekin siis kiinnitetty kaksipuoleisella
teipillä. Sekä ääriviivatarrat perhonen että
YO-lakki on siirretty valkoiselle kartongille
ja leikattu sitten irti. Taivuttelin
hieman perhosen siipiä ja laitoin teipillä
kropan kohtaa kiinni. YO-lakki
kiinnitetty 3D-tarroilla.
 
-----------------------------------------------------------------
 
Tämän kesän ensimmäinen ruohonleikkuu
takana. Harmikseni totesin, että askelia
kertyikin yllättävän vähän vaikka
kuljin ainakin tunnin pikkuleikkurin kanssa
pitkin pihaa.
Jos olette ihmetelleet näitä askel mainintojani,
niin syy on se, että osallistuttiin töistä
viisi viikkoiseen Askeleet kampanjaan.
Viimeistä viikkoa viedään ja saavutin
asettamani tavoitteen jo sunnuntaina, joten
tämä viimeinen viikko on pelkkää plussaa.
Silti koitan parhaani ja täytyy sanoa, että
minua tuo mittari on ainakin kannustanut
liikkumaan hieman enemmän.
 
Jos joku kiinnostui, niin syksyllä alkaa uusi
kampanja. Riittää kun saa työyhteisöstään
yhteensä viisi innokasta liikkujaa.
 
 

sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Korttisirkuksen haaste #3


Tämän kertaisen haasteen aiheena on
KUKKA


Leimakuva Stampendous ja lainasin
leimasimen Loreal Blondilta 
Kuvan väritys derventin inktenseillä.
 

maanantai 6. toukokuuta 2013

Kortiston haaste #29


Ajankohtaisella aiheella haastaa
kortistokin, eli Äidille.

Ja jälleen vintage henkistä
korttia äidille.


Niin oli ihana keli ulkona, että oli ihan
pakko työpäivän jatkeeksi tehdä
vähän pihatöitä. Alku aina hankala,
mutta lopussa kiitos.
Nyt on ihan mukava olo, kun sai
vähän raitista (tosin kanankakka hajuista
sellaista) ilmaa sekä askelia mittariin :)
 

tiistai 23. huhtikuuta 2013

Kortiston haaste #27


On jäänyt muutama haaste väliin,
mutta nyt ehdin onneksi osallistua.
Aiheena kuvioleikkuri.

Kaivelin eilen aiemmin leikattuja
kuvioita ja löysinkin muutaman
sopivan.


Ihana Maribel saatu vaihtarina Ritvalta.
Taustapaperissa oli niin kaunis
kuvio, etten raaskinut peittää sitä.
Ehkä tuohon voisi kuitenkin vielä
jotain lisätä.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kortiston haaste #23


Mustavalkoinen
on tämän viikkoisen haasteen aihe.

Eilen tein kortin ja pitkästä aikaa
kapinet mallisen sellaisen.


Lakkiin laitoin glossya, ei ole
vielä kuivunut kuvausvaiheessa.
 

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Kortiston haaste #19


Kehykset
kuuluu tämän kertainen haaste.


Kuvan päällä on Timpan Frosted Fimiä.
Kehykset rakensin neljästä
boordista, jotka värjäsin
Distress Ink Stormy Sky värillä.

------------------------------------------------------------------

Paperiliitin blogista (linkki) löysin kivan
ohjeen washi teipille.
Tänään kokeilin minäkin sulkien
tekoa leveämmällä teipillä.
Näitä olikin tosi hauska tehdä.
Huomatkaa alla edellisen työn
suttupaperi :)
 
 

perjantai 8. helmikuuta 2013

Kortiston suuri ystävänpäiväkorttirumba


Käykäähän osallistumassa Kortiston
Aikaa on 14.2 klo. 21 saakka.

Minä lisään sinne tämän viimeisen
Orimattilassa valmistuneen kortin.

 

tiistai 22. tammikuuta 2013

Kortiston haaste #14


Huh, johan heitettiin aihe :)
Pornokaupan kortti.

Olin ihan varma, etten saa tehtyä
tähän korttia. Mutta ajatus jäi
kuitenkin pyörimään ;)
ja tänään toiseen korttiin tekstiä
leimaillessani kekkasin ihan kiltin 
ajatuksen...kortiksi siis.

Hieman salamyhkäisyyttä:

 

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Ystävänpäivä kortit samoista materiaaleista 3/4


Tämän kertaisen materiaalikuoren
lähetti Nonni.

Ihanan runsaat ja jälleen myöskin
kivan väriset materiaalit.


Osa papereista oli kaksipuoleisia.
 

Tällä kortilla osallistun Kortiston suureen 

Tänään tein materiaaleista
toisen kortin ja tällä osallistun
jossa perään kuulutetaan 
Ystävänpäivä korttia ilman
punaista väriä.
 

Ja kokonaan käyttämättä jäi
valkoinen organza nauha.

Mukana myöskin Granne ja Tankku,
jolta tuleekin sitten tämän
ringin viimeiset materiaalit.

keskiviikko 9. tammikuuta 2013

Kortiston haaste #12


Pienen tauon jälkeen ehdin tekemään
Kortiston haasteeseen kortin.
Tällä kerralla aiheena
Tee se itse kukka.

Minä tänään sähkökatkojen
välissä värkkäilin ensin kukan
ja koska siitä tuli punainen,
päätinkin tehdä "pitkästä" aikaa
joulukortin. Kovin tuli simppeli,
mutta sellainenhan minäkin olen =D


tiistai 4. joulukuuta 2012

Kortiston haaste #7


Haasteen aiheena ytimekkäästi
KARKKI

Tänään kasasin muutaman
lumiukkosoppa pussin ja niistä
toisella päätin osallistua tähän
haasteeseen. Onhan tässä pussissa
vaahtiksia sekä tikkarikeppi ja
onhan tuo kaakaokin aika namia :)


Käykäähän tutustumassa
haasteblogiin täällä.

------------------------------------------------------
Tekikin sitten kertaheitolla talven. Lunta on
ja tooooosi kylmä. Nytkin näyttää mittari
-18,6°C. Turhan kylmä keli.
Pakkasten myötä iski meikäläiseen
flunssan. Pää on kuin haminan kaupunki
ja kurkku aivan törkeen kipee.
Mutta droppia otetaan, joten eiköhän se
siitä selätetä. Syksyllä säästyinkin
flunssalta, vaikka moni muu lähellä
sen sairasti.