Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jehkottaren haastekortit. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jehkottaren haastekortit. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 19. syyskuuta 2012

Jehkottaren arvonta haaste


Jehkottarella on käynnissä
arvonta haaste, joka kestää tämän kuun loppuun.

Haasteena kiva taittelukortti, jossa
ei saanut käyttää väritettyä leimakuvaa.

Piti tekemäni joulukortti, mutta suunnittelemani
kuva ei oikein sopinut mihinkään
kohtaan ja joten ajatus muuttui.


Tausta teippailtu.
Tästä voisi ajatella vaikka isänpäiväksi
korttia...




keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Jehkon kk haaste tammikuu 2011

Jehkotar on aloittanut uuden, kuukausittain
ilmestyvän haasteen. Käykäähän kurkkaamassa
täältä.

Tässä ensimmäisessä hasteessa saa käyttää
vain: papruja ( kuvioituja sekä yksivärisiä ),
kartonkia, tekstileimasimia, haaraniittejä,
kuvioleikkureita, saksia sekä muita perus työkaluja.

Tätä korttia olikin tosi kiva tehdä. Käytin vain
yhtä kuviopaperia ja se olikin kiva jättää
reilusti näkyviin. Tekstin ylä- ja alapuolelle
laitoin punaisesta kartongista leikatut kaistaleet.


lauantai 5. joulukuuta 2009

JCC #86

Tämän kertainen haaste itsensä
Jehkottaren käsialaa.

Tee kahden värin kortti:
musta + vapaa valintainen

Minä päädyin mustavalkoiseen
suht simppeliin korttiin.




keskiviikko 2. joulukuuta 2009

JCC #85


Onneksi tuli pakkanen, joka
heitti kuurapeiton nurmikolle ja
maisema valaistui edes hieman.
Kyllä onkin ollut todella pimeää,
märkää...tuntuu siltä ettei päivä
valkene missään vaiheessa.
Jehkottaren haasteessa mennään tällä
kertaa Riitulin suunnitteleman mallin mukaan.
Kiitokset kivasta mallista.



Nyt en tehnytkään joulukorttia...
Tekstin lisään kun olen päättänyt
kortin vastaanottajan. Onnittelukortti
tästä kuitenkin tulee.




Kortin sisäpuolelle lisäsin 3D-kuvan
kaksi päällimmäistä kerrosta,
sillä en saanut sovitettua
niitä mitenkään tuohon ison kuvan
päälle. Näin parempi.


perjantai 20. marraskuuta 2009

JCC #84

Klemmarikellarin Jonna haastoi tekemään
kortin jossa käytetään ruudukkoa ja/tai
salmiakkikuviota.



"Taustapaperin" tein itse.
Tein viivoja 160g Fabrianoon
ProMarkereilla värit Ruby ja Forest Green.
Kuva ei ole paras mahdollinen, suuntasin
korttiin lisää valoa, mutta se tekikin
kuvasta ihan keltaisen...

sunnuntai 15. marraskuuta 2009

JCC #83

Tämä kertaisen kivan mallin takaa
löytyy Maissi.



Tässä korttini vaikkapa tämän syksyn
ylioppilaalle.


sunnuntai 8. marraskuuta 2009

JCC #82

Tällä kerralla sanallinen haaste:

Käytä kortissasi jotain kierrätettyä,
haaste Maria H:n käsialaa.

Kortissani kierrätettyä
joulukortti ( saatu 2005 ) ja
vaalea nauha on peräisin lahjapussista.

lauantai 31. lokakuuta 2009

JCC #81

Tällä kertaa ei ollutkaan luonnospohjaa
vaan Carkin ohje kuuluu
Tee eläinaiheinen kortti
Päädyin tällä kertaa 3D-joulukorttiin.
Kun kuvaa salaman kanssa, pitää
korttia vähän käännellä ja väännellä,
jotta salama ei häikäisi koko kuvaa
näkymättömiin =)




lauantai 24. lokakuuta 2009

JCC #80

Tasaluvussa mennään.

Tämän kertainen malli on Pöydän kulmalta

Kiva ja hieman erilainen malli. Kiitokset tästä Marille.

Ja minä jatkan joulukortti linjalla.
Oli väritettynä valmiiksi noita lintuja
ja se sopi mielestäni hyvin tähän malliin.


sunnuntai 18. lokakuuta 2009

JCC #79

Tässä tämän viikon luonnos ja se on Ritvan käsialaa.



Minä päädyin jälleen sinisävyiseen joulukorttiin.
Olen leimaillut ko. kuvaa valmiiksi ja siitä on
aina helppo lähteä työstämään uutta korttia.
Noita joulukortteja kun tarvitaan yllättävän pian...


keskiviikko 14. lokakuuta 2009

JCC #78

Hui, meinasi viikko loppua kesken:)

Tämän luonnoksen takaa löytyy Johanna.
Kiitos mukavasta mallista.
Jälleen yksi joulukortti, tällä kertaa 3D:tä.



Kiiltävän paperin kuvaaminen iltasella
salamalla on tosi haasteellista.
Piti päätyä hieman vinkkelistä otettuun
kuvaan, muissa kuvissa salama heijasteli
kuvan epäselväksi.

maanantai 5. lokakuuta 2009

JCC #77

Tämän kertainen haaste on itsensä
Jehkon käsialaa:
Tee isälle kortti, jossa on tagi tai kirjanmerkki.

Minä päädyin tällaiseen lopputulokseen.

Simppelillä linjalla mennään.
Taustapaperin valitsin värinsä
ja ikään kuin verkkokuvionsa takia.
Karkuun päässyt kala aivan kuin ilkkuisi
kalamiestä =)

keskiviikko 30. syyskuuta 2009

JCC #76

Kääk, melkein viikon hiljaiseloa...
Olin viikonloppureissussa ilman askartelu-
välineitä eikä tullut netissäkään surffailtua,
joten lieviä vieroitusoireita havaittavissa =)
Maijun ihanan mallin pohjalta jälleen
yksi jolukortti valmiina.


lauantai 19. syyskuuta 2009

JCC #75

Viikon tauon jälkeen taas mukana.
Tämän kertaisen luonnoksen on tehnyt Baula


Ensin oli tarkoitus tehdä itse tausta ja jokin
"massiivinen" koriste, mutta tausta meni
pipariksi ja niinpä päädyin valmiiksi väritettyyn
jouluiseen kuvaan ja rusettiin sekä jälleen
mansetista irroitettuun joulutähteen.

Väritykseen olen käyttänyt copic ciao kynää,
promarkereita ja inktenssejä.
Kuva leimattu Rauman tapaamisessa.
Taustapaperi Tiimarista ja nauha Lidl:stä.

sunnuntai 6. syyskuuta 2009

JCC #73

Mervin suunnittelemaan luonnokseen
vastaukseni jälleen 3D joulukortti.




lauantai 29. elokuuta 2009

JCC #72

TarjaL löytyy tämänkertaisen luonnoksen takaa.



Ja kuten lupasin, joulukortteilua jatketaan.
Leimakuva Marikalta vaihdossa saatu
( väritetty promarkereilla ja inktenseillä ),
kukkakoriste kynttilämansetista ja nauha Lidlistä.




lauantai 22. elokuuta 2009

JCC #71

Maaretin suunnitteleman luonnoksen
päätin toteuttaa tällä kertaa 3D versiona
ja jälleen syntyi yksi joulukortti.
Eiköhän tämä tästä etene,
joulukorttiurakka meinaan.
Kiitokset Maaretille kivasta luonnoksesta:


Kaikki kortin 3 taustapaperia sain
hyvältä posliininmaalaus ystävältäni.
Paino sanalle SAIN !
Kiitokset sinulle =)

sunnuntai 16. elokuuta 2009

JCC #70

Tämän kertainen luonnos Pipertäjän
käsialaa ja löytyy täältä.
Kiitos mukavasta mallista.
Mukana tämän vuoden toisella joulukortilla.
Tässä kansi:

Ja sisäpuolelta löytyy tällainen kuva:

Tämä on myös LK #22

perjantai 7. elokuuta 2009

JCC #69

Tämän viikon sanallinen haaste RETRO
on Craftican Annen käsialaa.
Tätä olikin mielenkiintoista pyöritellä
ajatuksissa ja tässä pyörittelyn tulos:

Paperi Retro Floral Prints
Ja kupla jos mikä on retroa ( ainakin tuon värinen )
Kuplan alla olevat ympyrät on leikattu
Mementomustepaketin paperista, eli
kierrätystäkin mukana.
Ja tuon luvun 60 voi miettiä
vuosiksi tai vuosikymmeneksi...

sunnuntai 2. elokuuta 2009

JCC #68

Terhin käsialaa on tämänkertainen luonnos.
Ja pienenä lisänä piti valmistaa taustakin itse.
Kiitos mukavasta mallista.

Ja tässä korttini:


Taustan tein Fabrianon kartongista.
Kohokuvioin guttlebugilla Swiss Dots taskulla,
tekstileimasin Eline's Vintage setistä ja leimattu
Versafine Vintage Sepia musteella.
Pyörittelin päälle vielä chalksia.