perjantai 28. lokakuuta 2011

P*skarteluhaaste #114

Tällä viikolla haastetaan tekemään
EI PERINTEINEN KORTTI

Sopivasti oli askartelupöydällä
keskeneräisenä " räjähtävä " laatikko,
jonka tein eilen sitten valmiiksi asti.

Kaippa tämäkin kortista käy...




It's all about the Vintage #5

Gothic Arch ja
väreinä Oranssi, Violetti ja Punainen.

Toivottavasti ymmärsin tehtävän
annon oikein. Tutkailin DT-kortteja
ja siltä pohjalta päädyin tällaiseen
lopputulokseen.





Punaista väriä onkin reilummin.
Oranssia löytyy kuvasta ja violettia
nauhasta sekä kuvan kehyksistä.

torstai 27. lokakuuta 2011

Lauran korttihaaste #6

Luku KOLME on tämän
viikon teemana.
Ja tulkinnan varaa on,
mielikuvitus vain laukkaamaan.

Itse tein kapinet kortin, jossa
kolme rosettekukkasta.
Tuli korkattua tämäkin stanssi,
sekä cuttiksen pitkät levyt :)



Kukkien keskustoina haaraniitit ( niitäkin siis kolme ).
Punaista kartonkin, ekopaperia ja kukat
leikattu Hyvää Joulua tekstipaperista.

Simppeliä, mutta tykkään itse =D

Villakeijun kortteiluhaaste #48

Tämän kertaisessa haasteessa
tulee tehdä isänpäivä kortti tai
kortti miehelle oheisen luonnoksen
pohjalta.



Käänsin luonnoksen toiselle kyljelleen ja
sain tällaisen kortin aikaiseksi.


keskiviikko 26. lokakuuta 2011

Joulukortit samoista materiaaleista by Apris 3/4

Toka vikat materiaalit tähän
rinkiin lähetti Paperia ja Lankaa.
Kuori tuli tänään ja hetihän
niistä oli kortti tehtävä, kun
muuten käy aika tylsäksi.

Tältä näytti kuoren sisältö:



Ja tällaisen kortin sain niistä aikaiseksi.



Toivottavasti laitoin kuvan oikein päin... =D

Sisäpuoltakin koristelin hiukan.



Käyttämättä jäivät pitsi ja naru.

Mukana myös
Lumituulia
sekä
Pipertäjä

Leimattua lautasella

Taas sain yhden keväältä kesken
jääneen posliinityön valmiiksi.
Tässä oli dreijattuna vain ruskeat
raidat ja sitten meinasikin tökätä teko
ja pahasti.
Suunnittelin jotain ornamenttia, mutta
ei vaan ottanut onnistuakseen.

Sitten kokeilin leimausta ja eipä pöllömpi
tainnut tullakkaan. Kukka Inkadinkadoon
ja leimattu vesiliukoisella ruskealla.
Kukkien ääriviivat piirsin kullalla ja vielä
vähän sinistä dreijausta ja työ valmis.

Tätä värimaailmaa ja ideaa tekisi mieli
kokeilla johonkin purkkiin tms.



-------------------------------------------------
Noidannuolihan se iski alaselkään ja oikein
voimalla tällä kertaa. Koko tämä viikko saikulla
ja katotaan nyt kykeneekö tästä vielä ensi viikollakaan
töihin. Vihloo ja sattuu eikä meinaa kävely sujua
ei sitten millään.
Tänään olen vähän askarrellut, mutta vain puolituntia
kerrallaan. Munakello on hälyttämässä nytkin tuossa
vieressä ja kun se pärähtää lähden jaloittelemaan ja
kierrän huushollia ympäri. Näkisittepä minut iltalenkilläni.
Viheliäinen vaiva.
Pikkuhiljaa eteenpäin enkä ole enää ihan niin mutkalla.

Pajan Art #100

Pajan Art on haastanut meidät jo
tasan 100 kertaa. Sen kunniaksi
osallistujien kesken arvotaan kiva
palkinto. Käyhän kurkkaamassa
sekä osallistumassa haasteeseen.

Tällä kerralla tehdään yksi ATC
ja aiheen voi valita aiemmin
julkaistuista haasteista.

Minä valitsin haasteen #96, jossa
oli aiheena Kehykset.



Stanssasin kehykset, kohokuvioin, embossasin
kohokuviot vintage photo jauheella ja tuputtelin
vielä kauttaaltaa kultamaalilla.

sunnuntai 23. lokakuuta 2011

Tunnustus

Tikku-Iitan tekeleet Anitta muisti
minua tämmöisellä tunnustuksella.


Kaunis kiitos hänelle siitä.

Annan tämän seuraaville viidelle blogille:
Lumituulia
Maaret
Pipertäjä
Ansu ja Tintti
Paperia ja Lankaa

---------------------------------------------------
Meikäläisen selkä meni tänään sellaiseen
jumiin, saapas näkee pääseekö huomenna
töihin tai mihinkään muuallekkaan....

perjantai 21. lokakuuta 2011

Magnoliahaaste #72

Kiva luonnos oli tämän kertaisessa
haasteessa ja sen näet täältä.

Tilasin pari uutta Magnolia leimasinta
ja niistä molemmista sain tehtyä
heti tuoreeltaan kortit ( toinen leimasin
esillä edellisessä postauksessa ).

Tässä korttini:



Taustapaperit myös Magnoliaa. Oli ihan must juttu
tilata noita pienempiäkin kokoja.
Kuvan alla punaista helmiäispaperia.
Kortin koko 13,5 x 13,5 cm.

Leimat korteiksi.

Passion for ProMarkers # 122

This week's them is "stars" in
Passion for ProMarkers challenge.

Tämän viikon haasteessa pitää
näkyä tähtiä.

I used my new Edwin.
Käytin uutta leimasinta,
joka tuli eilen =D

Here is my card:



Leimat korteiksi.

Art Impressions challenge #37

Tämän kertaisessa haasteessa
tulee käyttää pitsiä. Oikeaa tai paperista.

It's time to use some lace, real or paper.

There is real lace in my card.


keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Joulukortit samoista materiaaleista by Apris 2/4

Tällä viikolla materiaalien lähetys-
vuoro oli Lumituulian.
Ja ihana olikin kuoren sisältö:



Taustapaperit ovat kaksipuoleisia, mutta
unohdin kuvata sen toisen...

"Ahkeroin" jälleen kaksi korttia, katsotaan
pysyykö sama tahti loppuun saakka.





Käyttämättä jäi vain paperisilput ja pätkä
ruskeaa nauhaa.

Mukana myös
Paperia ja Lankaa
Pipertäjä

tiistai 18. lokakuuta 2011

Kortit samoista materiaaleista

Sain viime viikolla Loreal Blondilta
muhkean kuoren ja sen sisältö näytti tältä:



Tänään tein kortin ulvovan tuulen säestämänä.


maanantai 17. lokakuuta 2011

Lumi ja jää

Oli aiheena Sinellin lokakuun korttikisan
joulukorteissa.
Osallistuin siihen tällä kortilla:





Etukannen tausta leimattu Maaretin lauantaisin
ohjein, kiitos Maaret :)
Impression Obsession lumihiutale-leimasimeen
laitettu ensin Versamarkin vesileimamuste
ja heti sen päälle Mementon Bahama Blue,
leimattu 4CC-paperille ja päälle kirkasta
kohojauhetta ja kuumennus.
Valkoisesta helmiäiskartongista ( Tiimarista )
stanssattu pylpyrä ja sen päälle talvinen maisema
samaisella mementon musteella. Siihen sipaisu
kimalleliimaa.
Sisäsivulle leimattu teksti sekä kulmiin lumihiutaleet
mementolla suoraan korttipohjaan.

Lauran korttihaaste #5

Laura haastoi tekemään yksinkertaisia
joulukortteja ja niitä minä todellakin tein.
Niin helppoja, että väsäsin niitä kaksin
kappalein ja aikaa meni ehkä viisi minuuttia :)

No toisessa onkin sitten paperi hieman vinoon
leikattu ja kuvauskin oli vino, taitaa olla tämä
askartelija itsekin vino...

Näitä kortteja olen kyllä miettinyt jo
jonkin aikaa, kun ei millään raaskisi peitellä
kaunista paperia kaikenmaailman koristeilla yms.

Eli siis kiva paperi, jossa kuva valmiina ja
vähän ääriviivatarroja. Niistä elementeistä on
nämä kortit tehty:





sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Sarah Kayn ystävät #13/2011

Tähän haasteeseen en olekaan osallistunut
pitkään aikaan, mutta tämän kertaiseen
haasteeseen löytyi sopivan värinen kuva
ja vielä valmiiksi kasattuna.

Haasteessa kolme väriä
sininen - liila - vihreä



Sinistä väriä löytyy kuvasta, luonnollisesti
ruoho on vihreää, sitä nipsuttelin saksilla.
Taustalla liilaa / violettia perhospaprua.
Aurinkoon jätin tilaa esim. numerolle.

Terveiset Hämeenlinnasta

Eilinen päivä kului askarrellen
mukavissa ja hauskoissa tunnelmissa
Hämeenlinnan askartelutapaamisessa.
Kiitokset järjestelyistä Miia sekä Niinu.

Lumituulialle kiitokset matkaseurasta.

Ja kiitokset myös kaikille mukana
olleille. Itse unohdin kameran kotiin,
mutta kuvia löytyy tässä vaiheessa
ainakin Maaretin ja Hilun sivuilta.

Miia haastoi tekemään kortin miehelle.
No, omastani tuli kovin ruskea painotteinen,
sillä olin suunnitellut tekeväni vintage-
aiheisia joulukortteja ( arvatkaa vaan
syntyikö yhtään sellaista... ).
Tämä kortti valmistui ainoana eilisen aikana.



Kortin lisäksi sain sentään väritettyä pari kuvaa.
Aika vaan kului jälleen ihmettelyyn ja jutusteluun =D

Äänestimme valmistuneista korteista parasta
ja voitto meni Minnalle. Onnittelut.

perjantai 14. lokakuuta 2011

Pojalle onnittelukortti

Pari iltaa sitten, tuli tehtyä useampikin
kortti ja tässä yksi niistä.

Kuva oli valmiiksi väritettyjen kuoressa,
joten helpotti hieman kasaamista.
Vaikka oman mietinnän vaatikin.

Mutta olen itse tyytyväinen lopputulokseen :)



Magnolia leimasimen osalta
jälleen yksi leima kortiksi saakka.

torstai 13. lokakuuta 2011

P*skarteluhaaste #112

Kakkupaperia tulisi löytyä tällä kertaa
askareesta.
Päädyin tekemään joulukortteilun
lomassa kortin tyttövauvalle.



Suht simppeli, mutta vaadittu kakkupaperi löytyy.

---------------------------------------------------

Ylihuomenna olisi tarkoitus ajella Hämeenlinnaan
askartelutapaamiseen. Äsken pakkasin kamoja mukaan
ja taitaa olla taas aivan liikaa. Mutta kun mitään
ei osaa jättää poiskaan.
Hämeenlinnassa nähdään.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Joulukortit samoista materiaaleista by Apris 1/4

Hyvä että edellinen korttirinki
ehti päättyä, kun minä käynnistin uuden.

En mahda sille mitään, että tykkään
näistä ihan älyttömästi.

Lähetin viime perjantaina ensimmäiset
kuoret ja sisältö näytti tältä:



Perinteisiä joulun värejä vihreää ja punaista.

Täytyy myöntää, että käytin hyödykseni etulyönti-
asemaani ja sain ensimmäisen kortin valmiiksi jo
viikonloppuna:



Mutta olin tänäänkin ahkera ja tein toisen kortin.



Kukka kasattu toisesta kortista ylijääneistä
paperisilpuista.
Käyttämättä jäi vain punainen paperinaru.
Siitäkin väkersin joulutähden oloista kukkaa,
mutta liian iso näihin kortteihin. Enkä mie nyt
tiiä, muistuttaako se joulutähteä laisinkaan =D

Mukanani ahertaa:
Lumituulia
Paperia ja Lankaa
Pipertäjä

Villakeijun kortteiluhaaste #47

Pari edellistä haastetta jäivätkin väliin,
mutta tämän kivan luonnoksen kimppuun
halusin pikaisesti.



Suht simppeleillä materiaaleilla ja simppelisti
valmistui tämä lilaan vivahtava joulukortti.


sunnuntai 9. lokakuuta 2011

P*skarteluhaaste #111

Reseptillä
2 kukkaa, 2 perhosta, 2 paperia
ollaan tällä kertaa liikkeellä.

Kortistani ei todellakaan tullut sellainen
kuin olin ajatellut, mutta reseptin vaatimukset
täyttyvät.


perjantai 7. lokakuuta 2011

Joulukortit samoista materiaaleista by Lumituulia 4/4


Näin se on tullut jälleen yksi korttitinki
tiensä päähän. Kivaa oli jälleen kerran ja
kaikki tehtiin erilaisia kortteja.

Kiitokset kortteiluseurastaLinkki
Lumituulia, Ansu sekä Tankku

Nämä materiaalit lähetti Tankku



Ja tällaisen kortin sain niistä aikaiseksi



Käyttämättä jäivät kirjan sivu, nappi, pitsi ja kukat.

Kortti kuusikymppiselle

Miehelle, joka harrastaa mm. kalastusta.
Eipä tässä sitten mitään enempiä ;)


torstai 6. lokakuuta 2011

Lauran korttihaaste #3

Jo kolmas Lauran mukavista haasteista
ja vasta nyt minä teen ensimmäisen korttini.
Kaksi ensimmäistäkin haastetta kuulostivat
todella mielenkiintoiselta, mutta en vaan
saanut korttia aikaiseksi.

Tällä kerralla pengotaan
Ompelulaatikoita.

Löysin omasta lokerikostani tuon ison
ruskean napin ja naapurilta sain talvella
tuota verhoihin käytetty pitsiä.
Ja askarteluhuoneesta löytyi vielä iskemätön
Crafty Individualsin leimasin setti, josta
leimailin yhden leideistä kuten tuon "kyltinkin".



Leimat korteiksi.

tiistai 4. lokakuuta 2011

Vaihteeksi posliinin maalausta

Kansalaisopiston posliinipiiri alkoi
muutamia viikkoja sitten ja yritän
saada valmiiksei viime vuodelta kesken-
eräisiksi jääneitä töitä.

Tässä ensimmäinen niistä.



Tuputin maljakon alaosaan ns. katinkultaa,
siihen päälle painoin tummalla ruskealla
ruusunlehden, rajapintaan piste viiva piste jne
ja maljakon suuhun vielä vähän ruskeaa.
Suht simppeliä, mutta itte tykkään :)

lauantai 1. lokakuuta 2011

Olisiko kiinnostusta korttirinkiin?

Rinki täynnä.

Vielä edellinen rinki hieman kesken,
mutta tähän jää koukkuun.
Olisiko kiinnostusta tehdä
joulukortteja samoista materiaaleista?

Eli kolme kortteilijaa itseni lisäksi
otan mukaan tähän rinkiin.
Jätä kommentti, pyrin tarkastamaan
ja hyväksymään kommentit mahdollisimman
pian, joten osallistujalista on mahdollisimman
ajantasalla oleva.
Ja säännöt lyhykäisyydessään:
jokainen lähettää vuoroviikoin samanlaiset
materiaalikuoret muille osallistujille ja
kasaa myös itselleen samanlaisen sisällön.
Kuoren tulisi sisältää vähintään kaksi samanlaista
leimakuvaa, jotta on varaa tehdä virheitäkin,
papereita, kukkia, nappeja, nauhoja yms. koristeita.
Tarkoituksena käyttää mahdollisimman paljon
kuoren materiaaleja, itseltä otetaan vain korttipohja.
Yli jääneitä materiaaleja ei tarvitse palauttaa.
Materiaalikuori lähetetään maanantaisin ja
aikaa kortin tekoon ja postaukseen on
viikon verran. Toisten korttien kommentointi
olisi suotavaa.

Käynnistän ringin joko ensi viikon
tai seuraavana maanantaina, riippuu siitä
miten nopeasti saamme jengin kasaan.

Edit: Rinkiläiset
1. Apris
2. Lumituulia
3. Paperia ja lankaa
4. Pipertäjä

Arkkikaupan haaste #21

Tämän kertaisessa haasteessa aiheena
Nuotit ja Nuottiviivastot.

Löytyi passelisti tähän haasteeseen
sopiva kuvakin, jonka leimailin Maijalta.

Nuotteja olisi löytynyt papereistakin,
mutta leimailin sellaisen tähän Artemion
leimalla.