perjantai 27. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #126

Mukavaa luonnosta pukkaa jälleen
P*skiksessa ja sen näet täältä.

Ja meikäläiseltä pukkaa vieläkin
ystiskorttia ja samalla Henry hiirellä
mennään, kuin edellisessäkin postauksessa.



Kuvioleikkurilla leikatut sydämet päällystetty
glossylla.

keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Villakeijun kortteiluhaaste #52

Pari haastetta jäänyt väliin, mutta nyt taas
otin osaa Villakeijun kortteiluhaasteeseen,
jossa kuva kehystetään jollakin muulla tavalla
kuin stanssatulla kehyksellä.

Viime vuonna sain lahjaksi ihanalta ystävältäni
WOJ:n sydäntä rutistavan Henry hiiren, mutta
vasta nyt sain väritettyä ensimmäistä kertaa.

Leikkasin kuvan sydämen muotoon ja kehystin
pitsillä. Kuva kiinnitetty 3D-tarroilla.



Koristeena vain nauhaa, en osannut tähän
nyt muuta laittaa. Väritykseen olen tosi tyytyväinen.

Tämä siis myös leimat korteiksi.

tiistai 24. tammikuuta 2012

Kortit samoista materiaaleista by Apris 3/4

Niin on tullut tämäkin ystisrinki toka vika viikolle.
Tällä viikolla materiaalikuori tuli Lumituulialta ja
materiaalit olivatkin tosi passelit Lauran korttihaasteen
tämän viikkoiseen aiheeseen Sydämellistä.

Ihanat materiaalit:



Ja tässä korttini:



Koristelin myös sisäsivun:





Kaikki materiaalit tuli käytettyä.
Korttiringissä mukana myös Mervi ja Granne.

-----------------------------------------------------

Kertakaikkisen upea ilma ulkona. Pakkasta 7 astetta
ja aurinko paistaa. Tämän päivän aamulenkkikin on
käyty jo tekemässä ja siitä sai aivan hirmuisesti virtaa.

Selkä alkaa olla siinä kunnossa, että töihin mennään
maanantaina. Täytyy vaan aloitella varoen ja pitää
yrittää sielläkin liikkua aina vain kuin mahdollista.
Kääk, osaakohan sitä enään tehdä mitään? Minulla on
siellä myös uusi työhuonekin, jossa ihan uudet kalusteet.
Senkin puolesta ihan kiva mennä :)

Aurinkoista päivää.

maanantai 23. tammikuuta 2012

Sarah Kayn ystävät 1/2012

Piiiiiitkästä aikaa otan osaa Sarah Kayn ystävät-
haasteeseen, jossa käytetään tällä kertaa servettiä.

Löysinpäs minäkin laatikon kätköistä muitakin, kuin
vain jouluisia servettejä ja sitten vielä stanssattuja
Sarah Kay 3D-kuvia. Hieman ääriviivatarroja sekä
pienen pieniä timangeja ja siitä on tämä kortti tehty.


sunnuntai 22. tammikuuta 2012

Magnoliahaaste #85

Tällä kertaa onkin vuorossa ATC-kortti.
Esim. haastesivulta voit käydä kurkkaamassa
tarkempia mittoja ATC-kortille.

Ystislinjalla jatketaan:



Pienet sydämet ovat erään kuvion stanssauksen
ylijäämäpaloja. Värjäsin ne punaiseksi ja
pötkössä oleviin sydämiin laitoin glossya päälle.

lauantai 21. tammikuuta 2012

It´s all about the Vintage #10

ATC trio jäi tekemättä, mutta nyt oli aivan pakko
osallistua, koska oli niin kiva Sanden tekemä luonnos
aiheena:


Haasteen sääntöjäkin on hieman muutettu.
Enää ei ole aivan pakko olla vintagea ja
mukaan otetaan myös erilaisia "suuntia".

Minä tein kuitenkin vielä vintagea.
Kuva on Mervin karkista, jonka ilokseni voitin.



Kuvaa koitin vanhentaa hieman raapimalla pintaa
saksilla. Teippiäkin tästä tekeleestä löytyy :)

perjantai 20. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #125

Tällä kerralla askarretaan värien kanssa.
Haasteen värikartan näet täältä.

Hetki sitten väkersin suht simppelin kortin.



Valitsemani vihreä ei tainnut osua ihan kohdilleen,
mutta toivottavasti muut värit olisi edes sinne päin :)
Vasemmassa reunassa ensimmäiset teippaukseni.
Pitihän minunkin, koska muutkin =D

torstai 19. tammikuuta 2012

Kevätkö jo mielessä?

Eilen löysin ässästä Cardmaking lehden, jossa
kylkiäisinä aika kivan oloisia leimoja sekä enkun
kielisiä tekstejä.



Illalla presidentin vaalitentin ohessa kokeilin
tuota kulmaleimasinta ja innostuin värittämäänkin
sen ( Distress Inksit ).
Tänään kasasin kuvan kortiksi asti ja tälläinen siitä tuli:



Perhoset tuosta samasta kylkiäis setistä.

Askartelumeri

Seinäjoella on 31.3.2012 Askartelumeri tapahtuma.
Sivuilla on arvonta, jossa voi voittaa lipun.
Pitääkin kokeilla onnea, koska Leimailutaivas jää nyt
väliin. Kuvaa klikkaamalla pääset Askartelumeren sivuille.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kortit samoista materiaaleista by Apris 2/4


Ystävänpäivän korttirinkimme on edennyt
jo toiselle viikolle ja materiaalien lähetysvuorossa
oli Mervi.

Ja näin kivalta näytti kuoren sisältö:



Tänään tein kortin.



Käyttämättä jäivät vain metallikoriste ja naru.

Mukanamme myös Lumituulia ja Granne.

maanantai 16. tammikuuta 2012

Leimailutaivaan haaste #3/2012


Kivan selkeä luonnos ja sanallinen osuus kuuluu;
kokonaan leimattu.

Päätin toteuttaa korttini luonnoksen mukaan.



Ja tämän kuun neljäs joulukortti näki päivänvalon.



---------------------------------------------------------

Tilasin itselleni ja kahdelle kyydissä matkaavalle
ladylle ennakkoon liput Leimailutaivas tapahtumaan.
Mutta nyt en valitettavasti voikaan lähteä, mikä
harmittaa ihan vietävästi. En kuitenkaan uskalla
ottaa riskiä selkäni kanssa, joka alkaa näin
kolmannella saikkuviikolla näyttää edes hitusen
paranemisen merkkejä.
Ja koska minä en ole lähdössä, toinen kyydissäni
lähdössä olleista ladyista perui myös lähtönsä.

Liput laitoin myyntiin Askartelukirppikselle.

P*skarteluhaaste #124

Tämän kertaisessa haasteessa suditaan
maalia enemmän tai vähemmän.

Tässä yritin viritellä vaikka mitä, mutta
kaksi ensimmäistä ideaa epäonnistuivat
totaalisesti :(

Valmiiksi asti sain kortin, jossa levittelin
punaiselle kartongille valkoista akryylimaalia.
Päälle sotkin vielä hieman Distress Satinia.

Alle mustaa paperia, koristeiksi nauha, puusydän
sekä punaisia puolihelmiä. Tekstiä päälle ja
tässä se nyt sitten on:


Magnoliahaaste #84


Jälleen kerran tosi kiva luonnos aiheena.



Ystävänpäiväkorttihan tästä tuli tehtyä.



Nauha hankittu naapurikunnan kangaskaupasta
varta vasten ystis kortteja varten.
Puiseen sydämeen leimasin tekstin valkoisella
akryylimaalilla. Ja leimasin uusimpia hankintojani,
joten tässä leima kortiksi saakka.

keskiviikko 11. tammikuuta 2012

Arkkikaupan haaste #24

Tämän kertaisessa haasteessa on aiheena
Kello / Aika

Nämä elementit jotenkin esillä askareessa.

Tein kortin miehelle, josta löytyy kello niin
leimattuna kuin haaraniitti-koristeenakin.
Lisäksi kuvan alta pilkottaa mainoksesta
leikkaamani kello.


Kortit samoista materiaaleista by Apris 1/4

Huutelin jokin aika sitten korttirinkiä kasaan
ja tällä kertaa ystävänpäivä teemalla.
Nopeasti sainkin ringin kasaan ja täksi viikoksi
lähetin ensimmäisen kuoren.
Ja sisältö näytti tältä:



Näistä materiaaleista sain tehtyä kaksi korttia.

Ensin vähän simppelimpi versio vähillä koristeilla.



Ja toiseen korttiin laitoin lähes tulkoon kaikki loput
materiaalit.



Mukaani lähtivät
Leikkaan Mervi
Lumituulia ja
Sari ( Granne )

tiistai 10. tammikuuta 2012

Bling blingiä ystävälle

Tähän väliin lyhyt postaus, pitää painua pehkuihin :)

Tällä kortilla osallistuin Sinellin kuukauden korttikisaan.



Kauniin taustapaperin päälle lisätty vähän sitä sun tätä.

Magnoliahaaste #83


Tällä kertaa kortissa tulee olle myös tagi.

Jatketaanpas vielä jolukorttien tekoa, itseasiassa
yritän saada joka kuukausi valmiiksi ainakin
kolme joulukorttia. Näin ei tarvitse urakoida
syksyllä paniikissa :) Ja nyt kerkeää kokeilemaan
erilaisia ideoita.

Mutta nyt siis tämän kertaiseen korttiin:



Ja tässä vielä tagi paremmin näkyville:


lauantai 7. tammikuuta 2012

Magnoliahaaste #82

Viime hetkillä mukaan haasteeseen, jossa
aiheena tosi kiva luonnos. Sen näet täältä.

Käänsin luonnoksen pystyyn ja tein kortin
ystävälle:



--------------------------------------------------

Yöllä oli satanut lunta ja nyt sitä on täälläkin sopivasti.
Hieno aurinkoinen keli ja kävin pienellä happihyppelyllä
nauttimassa auringosta ja pikku pakkasesta ( noin -7°C ).
Seuraksi sain naapurin rouvan ja kaksi koiraa.

torstai 5. tammikuuta 2012

P*skarteluhaaste #123

Tämän viikkoisessa haasteessa vuorossa
resepti:
3 nappia, 2 niittiä, 1 boordileikkuri

Muitakin elementtejä toki askareessa
saa olla, mutta reseptin määrät ovat tarkat.

Ystävälle vintage henkinen kortti:



Kukkien keskeltä löytyy napit, niitit ovat
oikeassa yläkulmassa olevat haaraniitit.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Leimailutaivaan haaste #2/2012

Ensimmäiseen haasteeseen oli
tarkoitus osallistua, mutta sepä jäi
kuitenkin väliin.
Toisen haasteen luonnoksen näet täältä,
sanallinen osuus on VESI.

Päätin tehdä kortin luonnoksen pohjalta
ja jo toinen joulukortti tälle uudelle vuodelle :)



Oli taas niin kaunista paperia, etten halunnut
sitä turhaan peitellä.

Lauran korttihaaste #16

Tällä kerralla Laura haastaa käyttämään
pelkkää paperia.
Etsiskelin kaunista paperia, jota ei tarvitsis
kauheasti peitellä. Siihen lisäksi toiselle paperille
leimattu onnea teksti. Ja siinähän se sitten on.
Simppeliä, mutta pelkkää paperia :)


It's all about the Vintage #9

Viime tippaan jäi tähän haasteeseen osallistuminen.
Tällä kerralla kaikki käy ja minä päätin jatkaa
joulukorttien teolla. Eipähän tule tänä vuonna
kiire :)



------------------------------------------------

Pientä taukoa ollut korttiaskartelussa.
Ensin joulun kiireet, sitten keuhkoputken tulehdus
ja siitä seuranneesta yskästä selkä otta jälleen
paranemisessaan takapakkia. Nyt ollaan taas
saikulla ja reilun viikon päästä ratkaistaa jatko.
Istumista tulee välttää ja niinpä minä nokkelana tyttönä
rakensin itselleni askartelupisteen, jossa voin työskennellä
seisten =D Oli pakko saada jotain tekemistä, jotta ei
käy aika pitkäksi.