tiistai 14. huhtikuuta 2015

Huurteisella...


Ystävältäni leimailin jo jonkin
aikaa sitten pari kuvaa
ja tuossa Pääsiäisen pyhinä
uusilla kynillä väritin molemmat.

Toinen kortiksi muutama päivä sitten:


Tiiliseinää piti tehdä ihan eri
tyylillä, mutta nyt on se maski / sabluuna
hukkateillä...
Mutta asia korjattiin tiiliseinä
kohokuviointitaskulla + stanssilla :)
Tähdet jostain materiaaleista
yli jääneitä, kuten myös dropsit
rattaiden keskellä.
 
Ihan kiva, vaikka itse sanonkin.
 
Johan oli keli tänään, räntää tuli oikein
urakalla ja olikin aamulla outo ajella
taas valkoisessa maisemassa.
Onneksi ovat sulaneet ja tiet olivat
melkein kuivat.
 

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Tuulahdus mennyttä aikaa


Pariisi, yksi niistä monista
paikoista joissa vielä haluaisin
käydä. Huokaus!

Jokunen päivä sitten kasasin
pöydällä pyörineet 3D-kuvat korteiksi
ja pitihän sitä heti saada tilalle uusia
kasattuja kuvia pyörimään ja
odottamaan inspiraatiota.
No tänään sitten yksi kuva pääsi
korttiin, kun löytyi teemaan sopiva
taustapaperikin.


Olisihan tuohon voinut muutamat
timangit lisätä, mutta kun paperissa
itsessään on kimallusta, niin
jätinpä kuitenkin pois.
 

perjantai 10. huhtikuuta 2015

Marilyn jälleen


Näin jossain sarjassa, olisikohan
ollut Emmerdale, aika kivan
simppelin taulun ja siitä syntyi
ajatus itse tehtyyn taustaan.

Tuossa sitä tein pikkuhiljaa, annoin
siis musteiden välillä kuivua ihan
rauhassa ja eilen täräytin 
kortiksi:


Nyt oli taas hukassa hiukan
isompi onnea teksti...
Ja kultaista kohojauhetta olisi
voinut ehkä embossata antamaan
tekstuuria, mutta mennään nyt tällä.
 

torstai 9. huhtikuuta 2015

P*skarteluhaaste #273


Tällä kerralla vuorossa
kiva Pammun tekemä luonnos
ja sen näet täältä

Tuli pyhinä väriteltyä pitkästä
aikaa leimakuvia jemmaan
ja heti niistä käytin yhden tähän
korttiin ja pitkästä aikaa myös Magnoliaa.


Ostin itselleni joululahjaksi
Polychromos-kynät ja nyt nekin
tuli korkattua käyttöön :)
 

Tuplavaihto #2 / 2015


Osallistuin Sailan järjestämään
ATC-tuplavaihtoon.

Eilen sain kortit

Ulriikalta        ja          Jipeltä

         "Kohti kevättä"     "Kesän kynnyksellä"

Kiitokset ihanista korteista.
Korttien mukana tuli myös
kuvat, mutta ne ja niistä
tekemäni kortit paljastankin
vasta, kun kortit ovat saajallaan.

Nämä kortit tein itse ensimmäisessä
vaiheessa:



keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Reseptivaihtokortit


Sain tänään Sinin tekemät
reseptikortit. Hän myös oli
innostunut tekemään kaksin kappalein:


Tämä ihastuttava poikakortti
oli virallinen reseptikortti.

Ja tässä extra:


Kiitos Sini ihanista korteista.

Ja kiitos Eijalle materiaaleista
sekä tämän vaihdon järjestämisestä.
Lopuista materiaaleista omista 
varastoista täydentämällä
tein emännälle myös kortin:

 

Kortit samoista materiaaleista


Ajatuksena olisi taas käynnistää
uusi rinki. Sähköpostiviestein
olen saanut mukaan jo kaksi
osallistujaa yhtä siis vielä kaipailen.

Jos kiinnostuit ja haluat mukaan,
jätä kommentti tähän postaukseen.
Laittelen tarkempia ohjeita yms.
ensimmäisten materiaalien
mukana tulevassa saatekirjeessä.
EDIT: RINKI ON TÄYNNÄ!

Mukana:
1. Apris
2. Enkuli
3. Tiinu
4. Eija