keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kortit samoista materiaaleista

Loreal Blondin kanssa päätettiin jatkaa
meidän satunnaista materiaalien lähetystä.
Ja viime viikolla sainkin tuolta kotopuolen
suunnalta kivan kuoren.
Kortin tein jo viikonloppuna, kun arvasin olevani
aika väsy ensimmäisten työpäivien jälkeen.



Samaa kuvaa näköjään käytettiin, mutta aivan
erilaiset kortit tehtiin. Niin ne näkemykset vaihtelee
hienosti. Yhden ruusunkin kyllä jo väritin ja siitäkin
ajatusta kortiksi olen pyöritellyt.

Tekemäni kortti käy joko onnittelu- tai joulukortiksi.



Itseltä lisäsin muutamat jäänsiniset dropsit.
Pitsi menee keskellä vaikkei sitä meinaa kuvasta
nähdäkkään.

------------------------------------------------------

Töihin siis palattu ja aika hyvin selkä kestänyt. Pitkiä
istumisia olen varonut ja olenkin tehnyt päätetyötä
suurimmaksi osaksi uudella nostettavalla pöytätasolla
seisten siis. Täytyy sanoa, että aikasta kiva asento ja
siitä tulee lähdettyä melkeinpä useammin vähän
jaloittelemaan. Töissä siis uusi huone uusin kalustein.
Kyllä nyt kelpaa :)

4 kommenttia:

  1. Voi ihanuus! Tämä on kyllä minun makuuni, niin kauniiden materiaalien kuin ihanan värimaailman vuoksi. Myös sommittelu on kivan selkeä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kun käväisit. Ihanan raikkaan jäänsininen kortti.

      Poista
  2. Upean keveä keiju. Hieno väritys! Aika hauskasti teit sinisen kortin, vaikka minunhan se olisi pitänyt tehdä, kun tykkään sinisestä :)

    VastaaPoista
  3. Kaunis kortti! Ihanan yksinkertainen ja mitkä värit ja väritykset! *tykkään*

    VastaaPoista